05 Eroottinen tarina: Sunnuntai kuului minulle

[Sunnuntaiaamu, vain minä]

Tyhjensin sunnuntaini tarkoituksella. Ei brunsseja. Ei kavereiden kavereita. Ei sähköposteja. Paketti oli saapunut perjantaina, ja olin laittanut sen keittiön tasolle ja antanut itseni katsella sitä kaksi päivää ennen avaamista. Halusin odottaa. Halusin haluta sitä.

Keitin kahvia kymmeneltä. Join sen sängyssä. En pukeutunut.

Olin ollut sinkkuna puolitoista vuotta. Ensimmäiset kuukaudet sen jälkeen, kun hän lähti, olin kohdellut omaa kehoani kuin vierasta, johon en aivan luottanut. Sitten eräs ystävä sanoi brunssilla jotakin, jota ajattelen yhä — Emma, sinä odotat koko ajan, että joku tulisi takaisin ja sanoisi, että sinulla on lupa. Menin sinä iltana kotiin, istuin oman keittiöni lattialle ja itkin tunnin. Sitten tilasin lelun.

Sen etsimiseen oli mennyt kolme viikkoa. Olin lukenut arvosteluja. Vertaillut vaihtoehtoja. Olin avannut oman läppärini kylvyssä viinilasi vieressä, klikannut lisää ostoskoriin ja tuntenut — mikä sana se oli — uhmaa. Kuin olisin tehnyt itselleni jotakin, mistä kenenkään muun elämässäni ei tarvinnut tietää.

Sunnuntaiaamuna avasin vihdoin laatikon.

Pieni imevä klitorisstimulaattori oli pienempi kuin olin kuvitellut. Matta ruusukulta. Sileä kämmenessä. Mukana oli latausjohto, pieni ohjekortti jonka luin kahdesti, ja samettipussi, jonka kaikki arvosteluissa olivat maininneet. Olin pelännyt, että se tuntuisi kliiniseltä. Ei se tuntunut. Se tuntui joltain, jonka olin ostanut itselleni.

Menin ensin suihkuun. Ajoin sääreni, koska halusin, en siksi että kukaan tarkistaisi. Hieroin vartaloöljyä käsivarsiini ja reisiini. Sytytin yöpöydällä olevan kynttilän, jonka yleensä säästin vieraille. Tänään ei ollut vieraita.

Menin makuulle peiton päälle pehmeässä harmaassa valossa, joka siivilöityi verhojen läpi, ja annoin omien käsieni liikkua ensin. Kosketin vatsaani. Kosketin rintojani, hitaita ympyröitä nännien ympärillä, kunnes ne kovettuivat kämmeniäni vasten, ja tunsin lantioni liikahtavan sängyllä ilman että käskin sitä.

Suljin silmäni.

Annoin itseni kuvitella — en mitään tiettyä. Suun kaulallani. Käden reiteni sisäpinnalla. Jonkun hitaan. Jonkun, jolla ei ollut kiire. Ajattelin kehoa omani päällä ja kehoa omani vieressä ja sitä, että olisin yksin hotellihuoneessa verhot auki. Annoin kuvien tehdä mitä halusivat.

Käteni liukui alas jalkojeni väliin.

Olin jo märkä. En läpimärkä — liukas, pehmeä, sitä varhaista lämpöä, jossa keho on aloittanut ennen sinua. Kosketin klitoristani kevyesti kahdella sormella, hitain ympyröin, ja hengitys karkasi minusta pienenä äänenä, joka yllätti minut.

Pakotin itseni odottamaan. Pakotin itseni hidastamaan. Piirsin omia poimujani sormenpäilläni, niin kuin ehkä haluaisin jonkun toisen tekevän. Liu'utin yhden sormen sisääni ja koukistin sitä aivan hieman. Lantioni nousi irti sängystä.

Sitten kurkotin stimulaattoria kohti.

Olin ladannut sitä kaksi tuntia edellisenä iltana. Napsautin sen päälle. Hyrinä oli matala — ei suriseva. Pehmeä. Melkein kuin hengitys.

Avasin häpyhuuliani kahdella sormella ja asetin sen varovasti klitoristani vasten. Imu tarttui — pehmeänä, rytmisenä, vetävänä värinän sijaan. Hengitykseni pysähtyi puoleksi sekunniksi.

"Voi."

Sanoin sen ääneen. En kenellekään. Itselleni.

Ensimmäinen pulssi oli matalampi kuin odotin. Kuin hidas sydämenlyönti kaikkein herkintä kohtaani vasten. Pysyin paikallani. Annoin sen löytää minut. Kolmanteen tai neljänteen pulssiin mennessä lantioni nousi taas, vapaa käteni oli noussut omalle rinnalleni, ja hengitin jo nopeasti.

Napsautin sen yhden tason kovemmalle. Sitten toisen.

Pulssi syveni. Tunsin sen klitoriksestani asti ylös vatsaani. Minusta pääsi ääni, jota en ollut päästänyt kenellekään toiselle vuosiin, matala ja tärisevä ja kokonaan minun omani.

Halusin tulla nopeasti. Pakotin itseni hitaaksi. Napsautin sen takaisin pienemmälle. Otin stimulaattorin hetkeksi pois, vedin sormeni oman märkyyteni läpi, liu'utin ne sisääni ja asetin sen takaisin. Viileä silikoni klitoristani vasten omien lämpimien sormieni jälkeen — henkäisin. Jalkani vapisivat.

Ajattelin kaikkia niitä kertoja, jolloin olin odottanut jonkun muun löytävän tämän. Ajattelin, kuinka kauan minulta oli mennyt lakata odottamasta.

Napsautin sen taas kovemmalle. Annoin sen tehdä työnsä. Liu'utin kaksi sormea sisääni ja koukistin ne siihen kohtaan, johon tarvitsin ne. Tunsin toisen pulssin nousevan kehostani kuin aalto, hitaasti, sitten nopeammin, ja sitten hidasta ei enää ollut.

Tulin oma nimeni kielelläni. En kenenkään muun.

Makasin siinä jälkeenpäin lelu yhä pehmeästi hyristen kädessäni. Napsautin sen pois päältä. Käteni putosi omaa vatsaani vasten. Hengitykseni hidastui. Kynttilä paloi yhä yöpöydällä. Kahvi oli kylmää lattialla.

Minusta tuntui — hyvältä. Ei siltä hyvältä, jota tuntee, kun joku toinen on tehnyt jotain puolestasi ja olet hänelle hymyn velkaa. Vaan siltä hyvältä, jota tuntee, kun on juuri käynyt pitkän, rehellisen keskustelun itsensä kanssa ja pitänyt siitä, mitä kuuli.

Venytin itseäni. Käännyin kyljelleni. Vedän peiton päälleni.

Ajattelin, että lähettäisin viestin jollekin. En lähettänyt.

Sunnuntai oli minua varten.

Olin jo luvannut myös seuraavan sunnuntain itselleni.