01 Eroottinen tarina: Vuosipäivä, jonka melkein jätimme väliin

Kymmenen vuotta naimisissa, kaksi lasta ja asuntolaina. Sara ja Tom olivat melkein unohtaneet juhlia hääpäiväänsä. Kunnes Tom päätti, että "melkein unohtaminen" oli kaikkein huonoin syy olla juhlimatta. Hätäisesti varatusta lapsenvahdista alkaneesta illasta tuli yksi rehellisimmistä öistä, joita heillä oli ollut vuosiin.

[Yö, jolloin muistimme]

Lapsenvahti saapui kuudelta. Sara oli yhä keittiössä pyyhkimässä tasoa toiseen kertaan, koska hän ei keksinyt muutakaan tekemistä käsilleen.

"Sinä viivyttelet", Tom sanoi oviaukosta. Hänellä oli yllään se tummansininen paita, josta Sara piti, se jonka hän oli ostanut Tomille kolme joulua sitten ja teeskennellyt unohtaneensa.

"En minä viivyttele. Minä siivoan."

"Sinä viivyttelet."

Sara katsoi häntä silloin kunnolla, tavalla jolla ei ollut katsonut hetkeen. Tom oli ajanut partansa. Hän tuoksui samalta tuoksulta, jota oli käyttänyt heidän häämatkallaan. Hän piteli autonavaimia kädessään kuin olisi ollut tosissaan.

"Tom. En ole käyttänyt tätä mekkoa sitten—"

"Sitten kun käytit sitä minua varten. Niin. Juuri se on koko jutun pointti."

Sara nauroi. Häntä yllätti, miten helposti nauru tuli.

Ravintola oli pieni ja hämärä, vain kuusi pöytää, eivätkä he puhuneet lapsista. Se oli sääntö, jonka Tom ehdotti autossa. Ei puhetta lapsista. Ei koulukyydeistä. Ei ruokaostoksista. Tänä iltana he olivat vain he, ennen kuin heistä tuli äiti ja isä.

Sara tilasi viiniä kysymättä hintaa. Tom katsoi hänen tekevän sen eikä sanonut mitään, vain hymyili sitä hidasta hymyään.

Jälkiruokaan mennessä Tomin käsi oli Saran reidellä pöydän alla. Ei liian ylhäällä. Ei liian alhaalla. Vain siinä, lämpimänä mekon kankaan läpi, niin kuin ennen silloin, kun he olivat kaksikymmentäneljä, rahattomia ja tunsivat itsensä rikkaammiksi kuin kukaan muu.

Sara laski kätensä hänen kätensä päälle.

"Vie minut kotiin", hän sanoi.

"Nytkö?"

"Nyt."

Autossa he eivät puhuneet. Tällä kertaa Sara piti kättään Tomin reidellä ja katseli tämän profiilia katuvalojen välähdyksissä. Tom ajoi hieman kovempaa kuin olisi pitänyt.

Talo oli pimeä, kun he palasivat. Lapsenvahti oli lähettänyt viestin jo tunti sitten, että lapset nukkuivat.

Tom johdatti Saran yläkertaan kädestä pitäen. Ei makuuhuoneeseen. Vaan kylpyhuoneeseen, jossa hän laski kylpyveden, siihen syvään ammeeseen jossa oli leveä reuna, ja sytytti kynttilät, joita Sara säilytti ikkunalaudalla hätätilanteita varten muttei koskaan käyttänyt.

"Mene sisään", Tom sanoi.

Sara meni. Tom istui ammeen reunalle ja katseli häntä täysin pukeutuneena, kun Sara nojautui taaksepäin ja antoi lämmön avata hartioitaan solmu solmulta.

"Etkö sinä tule?" Sara kysyi.

"En vielä. Minä katson sinua."

Sara tunsi punastuvansa. Ei kylvyn takia.

Tom kumartui ja piirsi vedellä viivan hänen solisluultaan rinnan kaarelle, hitaasti, kuin opettelisi häntä uudelleen. Hänen sormensa kiersi Saran nänniä, kunnes se kovettui, ja Sara kuuli oman hengityksensä muuttuvan pinnalliseksi.

"Tom—"

"Tiedän."

Tom suuteli häntä ammeen reunan yli, toinen käsi Saran niskan takana, toinen liukumassa veden alle kohti reiden sisäpintaa. Sara avasi jalkansa ajattelematta. Tomin sormet liukuivat ylemmäs, löysivät hänet, löysivät sen että hän oli jo märkä märän veden alla, ja Tomin kurkusta pääsi ääni, jota Sara ei ollut ehkä vuoteen kuullut.

Tom ei kiirehtinyt. Se oli ero, Sara ajatteli hämärästi. Ennen, viisitoista vuotta sitten, Tomilla oli tapana kiirehtiä, silloin kun menetettävää oli vähemmän. Nyt hän jäi siihen, suuteli häntä, sormet hitaina ja tarkkoina, kiersi hänen klitoristaan kunnes Saran lantio alkoi liikkua hänen kättään vasten ja Sara puristi ammeen reunaa, koska orgasmi nousi hänestä kuin jokin, joka oli odottanut pitkään.

Sara ei ollut tiennyt pidättäneensä hengitystä, ennen kuin päästi sen ulos.

Tom kantoi hänet sänkyyn pyyhkeeseen käärittynä. Sara ei vaivautunut kuivaamaan itseään. Tom riisuutui hämärässä, katsoi Saran katsovan itseään, ja Sara muisti ensimmäisen kerran, halvan asunnon, lampun jota heillä ei ollut varaa vaihtaa.

Tom liikkui hänen ylleen. Iho ihoa vasten. Tuttuna ja silti uutena.

"Hei", Sara sanoi.

"Hei."

Tom liukui hitaasti hänen sisäänsä. Sara kaartui, ei tekniikan takia, vaan tunnistamisen. Sen takia, että keho, joka oli ollut hänen kymmenen vuotta, oli viimein taas hänen omansa. Tomin suu oli hänen kaulallaan, olkapäällään, korvallaan, kuiskaten asioita, joita Sara ei kertoisi kenellekään, asioita jotka vain he kaksi tiesivät.

Sara tuli kahdesti ennen Tomia. Toisella kerralla Tom nauroi hänen olkapäätään vasten yllättyneenä, ja Sara nauroi myös, molemmat vapisten, molemmat aivan typerinä siitä kaikesta.

Kun Tom lopulta antoi mennä hänen sisällään, hän piti kätensä Saran ympärillä ja otsansa hänen otsaansa vasten, kunnes heidän hengityksensä hidastui samaan tahtiin.

Jälkeenpäin Sara makasi häntä vasten, Tomin käsi hänen lantiollaan, ja katseli miten lipaston päällä oleva kynttilä värisi vedossa.

"Me melkein jätimme tämän tekemättä tänään", Sara sanoi.

"Tiedän."

"Tom."

"Niin?"

"Ei enää melkein."

Tom hymyili hänen hiuksiinsa.

Kymmenen vuotta. Tämän he muistaisivat.