09 Eroottiset tarinat: Ilta, jolloin he aloittivat uudestaan hitaasti

Viikkojen ajan Sara ja Tom olivat olleet liian väsyneitä samaan aikaan, tai hereillä eri aikoihin, tai jo puolimatkassa huomiseen ennen kuin tämä päivä oli edes ohi. Sitten eräänä iltana he yrittivät muuttaa tilanteen, mutta onnistuivat vain pahentamaan sitä. Se, mikä olisi pitänyt tuntua tutulta, olikin kömpelöä, kiireistä ja hiljaista. Kumpikaan ei sanonut paljonkaan sen jälkeen.

[Ei lupauksia tänä iltana]

Kolme yötä myöhemmin Sara oli ensimmäisenä sängyssä.

Hänellä oli kirja auki, mutta hän oli lukenut saman kappaleen neljä kertaa. Tom harjasi hampaitaan kylpyhuoneessa. Sara kuuli veden juoksun, kaapin oven sulkeutumisen, kaikki ne arjen äänet, jotka kuuluvat avioliittoon, joka on kestänyt niin kauan, että hiljaisuus voi olla joko mukavaa tai vaarallista.

Se toinen ilta oli jäänyt hänen mieleensä. Ei siksi, että mikään olisi mennyt pieleen, vaan sen jälkeisen hetken takia, kun hän oli kääntynyt kyljelleen ja sanonut: "Olen vain väsynyt," ja Tom oli vastannut: "Niin minäkin," aivan kuin väsymys selittäisi kaiken.

Tom kömpi sänkyyn hänen viereensä ja tarttui puhelimeensa.

Sara sulki kirjansa.

"Voidaanko puhua siitä toisesta illasta?"

Hänen kätensä pysähtyi.

Hetken Tom harkitsi sanovansa: Mitä siitä? Se olisi ollut helppoa. He olivat molemmat oppineet antamaan helppoja vastauksia.

Sen sijaan hän laski puhelimen näyttö alaspäin.

"Joo."

"Luulen, että pahensin sitä yrittämällä liikaa."

Tom huokaisi. "Minä luulin, että minä tein niin."

"No, vähän teitkin."

Hän naurahti hiljaa. "Totta."

Se helpotti.

Hän kääntyi kyljelleen. "Ajattelin koko ajan, että halusit minun jatkavan."

"Ajattelin koko ajan, että halusit minun haluavan sitä."

"Halusin kyllä sinua."

"Tiedän." Hän pysähtyi hetkeksi. "Halusin sinua minäkin. Kehoni ei vain ollut vielä samassa paikassa kuin mieleni."

Siinä se oli. Ei draamaa, vain totuus.

Tom ojensi kätensä heidän välilleen ja laski sen lähelle Saran kättä.

"Mitä me nyt tehdään?"

"Ei mitään."

Hän kohotti kulmaansa.

"Mitään ei tarvitse tapahtua," Sara sanoi. "Ei tavoitetta. Ei yritystä pelastaa iltaa. Voidaan vain olla tässä."

"Ja koskettaa?"

"Jos halutaan."

"Entä jos ei haluta?"

"Sitten nukutaan."

Tom nyökkäsi. "Okei."

Ensimmäiset kymmenen minuuttia he tuskin liikkuivat.

Sara makasi selällään ja Tom piirsi yhdellä sormella hänen ranteensa sisäpintaa. Sormenpää liikkui kämmenen yli ja takaisin. Ei mitään hamuamista. Ei piiloviestejä.

Sara käänsi kätensä ja pujotti kaksi sormea hänen sormiensa lomaan.

Tom tunsi jonkin sisällään rentoutuvan. Hän oli viime päivät kelannut sitä toista iltaa mielessään kuin virhettä, jonka pitäisi osata korjata. Hän oli unohtanut, ettei Sara ollut mikään ongelma ratkaistavaksi.

Hän siirtyi lähemmäs.

"Onko vielä hyvä?"

"On."

Sara kosketti hänen kasvojaan. Peukalo kulki karhean leuan yli ja hiuksiin. Tom sulki silmänsä.

Sara suuteli häntä ensin.

Se ei ollut nälkäinen suudelma. Heidän suunsa kohtasivat pehmeästi, erkanivat, kohtasivat taas. Tomin käsi pysähtyi Saran vyötärölle. Sara tunsi hänen kämmenensä lämmön T-paidan läpi ja antoi itsensä vain olla siinä tunteessa miettimättä, mihin se johtaisi.

Kun hänen kätensä liukui paidan alle, se teki sen hitaasti.

Saran iho värähti hänen sormiensa alla.

"Kylmät kädet," hän kuiskasi.

"Sori."

"Ei haittaa."

Sara veti hänet lähemmäs.

Huone oli pimeä, paitsi Tomin puolella paloi pieni lamppu. Sara haistoi hammastahnan hänen hengityksessään ja pyykinpesuaineen tyynyliinassa.

Tavallisia asioita. Ehkä siksi siinä oli turvallista olla.

Sara liu'utti kätensä hänen paitansa alle, selkää pitkin, ja tunsi Tomin hengittävän syvään. Tom suuteli hänen kaulaansa. Sitten olkapäätä. Kun hänen suunsa palasi Saran huulille, suudelma oli muuttunut.

Ei nopeammaksi, vaan syvemmäksi.

Tom tunsi Saran reiden liukuvan omaansa vasten. Hänen kehonsa reagoi, mutta hän huomasi sen ilman, että olisi ottanut sitä käskynä.

Sara huomasi sen myös.

Hän hymyili Tomin huulia vasten. "Moi."

Tom naurahti pehmeästi. "Moi."

Hetken aikaa se riitti.

Sitten Sara kurottautui yöpöydälle ja avasi laatikon.

Tom katsoi, kun Sara otti esiin pienen vesipohjaisen liukuvoidepullon, jota he olivat käyttäneet aiemmin. Ei mitään suurta elettä. Hän vain laski sen lampun viereen.

"Silloin toisena iltana," Sara sanoi, "meidän olisi pitänyt ottaa tämä käyttöön aiemmin."

"Varmaan niin."

"En sanonut mitään, koska ajattelin että pysähtyminen olisi tehnyt siitä kiusallista."

Tom katsoi häntä. "Se oli jo kiusallista."

"Niinpä."

He molemmat nauroivat.

Sara pumppasi vähän liukuvoidetta kämmenelleen. Pullon pieni käytännöllinen ääni olisi voinut rikkoa tunnelman, mutta se teki hetkestä helpomman. Oli helpottavaa myöntää, etteivät kehot aina ole valmiina samaan aikaan.

Tom suuteli häntä samalla kun Sara ohjasi hänen kättään.

"Näin," hän kuiskasi.

Tom seurasi ohjeita.

Sara korjasi hänen otettaan kerran. Sitten uudestaan.

Kumpikaan korjaus ei tuntunut epäonnistumiselta.

Kun Sara veti hänet lähemmäs, hänen kehossaan ei enää ollut epäilystä. Tom pysähtyi silti hetkeksi, otsa Saran otsaa vasten.

"Haluatko?"

"Haluan."

"Oletko varma?"

Sara suuteli häntä. "Olen, Tom."

He liikkuivat yhdessä hitaasti.

Ei ollut kiirettä todistaa, että ilta oli kääntynyt hyväksi. Ei ollut mitään kisaa. Kun he pysähtyivät, he pysähtyivät. Kun Sara halusi Tomia lähemmäs, hän sanoi sen. Kun Tom halusi hidastaa, hän hidasti.

Jossain vaiheessa he alkoivat molemmat nauraa, kun peitto oli kiertynyt Tomin nilkan ympärille.

Se saattoi olla Saran lempikohta.

Ei itse seksi, vaikka sekin oli hyvää. Vaan se, ettei mitään tarvinnut esittää.

Jälkeenpäin Tom makasi selällään ja Sara oli käpertynyt hänen olkaansa vasten. Pieni liukuvoidepullo oli yöpöydällä kahden unohtuneen vesilasin vieressä.

"Olisi pitänyt puhua aiemmin," Tom sanoi.

"Niin olisi."

"Inhosin sitä, että luulit minun olleen pettynyt."

"Inhosin sitä, että luulit joutuvasi korjaamaan kaiken."

Tom suuteli hänen päänsä päältä.

"Ollaanpa me fiksuja ihmisiä."

"Siitä voidaan olla montaa mieltä."

Aamulla mikään ei olisi maagisesti ratkennut. He olisivat silti väsyneitä. Olisi edelleen iltoja, jolloin toinen haluaisi jotain, mitä toinen ei pystyisi antamaan.

Mutta tänä iltana kumpikaan ei ollut esittänyt mitään.

Ja jotenkin se toi heidät lähemmäs toisiaan kuin mikään teeskentely olisi koskaan voinut.

Hitaus ei ollut kompromissi. Hitaus oli vastaus.